Syrjintä is so last season

“Ongelma ei ole seksuaali-
vähemmistöihin kuuluvat liikkujat ja urheilijat, vaan kielteiset asenteet.”

Juha Beurling, SLU

Miksi urheilussa syrjitään?

Eri arvioiden mukaan seksuaalivähemmistöihin kuuluu ainakin viisi prosenttia suomalaisista eli vähintään 250 000 ihmistä.

On siis selvää, että homo- ja biseksuaaleja toimii myös urheilussa ja liikunnassa kaikissa lajeissa ja kaikilla tasoilla. Kuitenkin Suomessa urheilumaailmaa leimaa yhä vahva hetero-oletus. Hetero-oletuksen taustalla on ajatus, että ihmiset ovat luonnostaan kiinnostuneita vastakkaisesta sukupuolesta.

Naisten urheilussa homoseksuaalisuudesta on viime vuosina alettu puhua aiempaa enemmän, mutta miesten urheilussa aiheesta vaietaan yhä visusti. Suomessa ei ole tähän asti nähty miesurheilijoiden kaapista ulostuloja. Maailmallakin avoimesti homoseksuaaleja miesurheilijoita tunnetaan vain muutamia.

Urheilumaailman homofobiaa on selitetty muun muassa perinteisellä maskuliinisuuden kulttuurilla. Jotkut miehet näkevät homouden uhkana omalle miehisyydelleen. Homoseksuaalisuutta saatetaan pitää epäurheilijamaisena, ja urheilijat pelkäävät homoseksuaaliksi leimautumista.

Monilla on ennakkoluuloja homoista. Pelkoa ja vääriä käsityksiä syntyy usein siitä, että omassa arkipäivässä ei tunneta homoja. Urheilukulttuurin homofobisuutta kuvaa sekin, että pelikentillä ja pukukopeissa käytetty pahin mahdollinen solvaus on nimittely hintiksi.

Uskalla-kampanja haluaa rohkaista urheiljoita hyväksymään seksuaalisuutensa. Kampanja myös haastaa urheilijat, seurat ja urheiluvaikuttajat kamppailemaan homofobiaa vastaan. Kenenkään urheilun parissa toimivan ei tarvitse sietää syrjintää.

> Lue lisää urheilijan oikeuksista


2000-luvun gayurheilijoita

  • Are Grongstad, s. 1988
    Norjalainen käsipalloilija urheilee maan korkeimmalla sarjatasolla. Lue Aren tarina.
  • Matthew Mitcham, s. 1988
    Australialainen uimahyppääjä voitti olympiakultaa Pekingissä 2008. Katso Matthew’n verkkosivut.
  • Natasha Kai, s. 1980
    Yhdysvaltalainen jalkapalloilija. Voitti olympiakultaa Pekingissä 2008. Lue Natashan esittely.
  • Gro Hammerseng, s. 1980
    Norjalainen käsipalloilija, joka voitti olympiakultaa Pekingissä 2008. Lue lisää Grosta.
  • Johan Kenkhuis, s. 1980
    Hollantilainen uimari on voittanut muun muassa olympiahopeaa ja MM-kultaa. Lue lisää Johanista.
  • Katja Nyberg, s. 1979
    Suomalaistaustainen käsipalloilija. Voitti olympiakultaa Pekingissä 2008. Lue lisää Katjasta.
  • Robert Kronberg, s. 1976
    Ruotsalainen huippuaitajuoksija. Voitti EM-pronssia Madridissa 2005. Lue lisää Robertista.


Linkkejä ja lisää tietoa

> SLU:n Lupa kuulua – lupa näkyä -opas (pdf)
Suomen liikunnan ja urheilun 2005 julkaisema opas tarjoaa tietoa ja toimintamalleja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen liikunnan ja urheilun piirissä.

> Fare – jalkapalloilun homofobia (englanniksi)
Eurooppalainen Football Against Racism in Europe -hanke tekee työtä homofobian nujertamiseksi.

> Hot ry
Suomalainen urheiluseura seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

Cimo.fi | EU:n nuorisotomintaohjelma Youth in Action SLU SETA

Kampanjaa on rahoitettu Euroopan komission tuella. Komissio ei vastaa kampanjan sisällöstä.