Syrjintä is so last season

Kampanja herättänyt keskustelua mediassa ja ihmisissä

Julkaistu 14.08.2009 klo 11.26

(Päivitetty versio, julkaistu alun perin to 13.8. klo 16.42)

Uskalla-kampanjatiimi haluaa lämpimästi kiittää kaikkia niitä ihmisiä ja yhteisöjä, jotka vieneet kampanjan sanomaa eteenpäin, antaneet tukensa kampanjalle tai ottaneet yhteyttä meihin aiheeseen liittyen.

Tiimimme on toteuttanut kampanjan vapaaehtoisesti  EU:n Youth in Action -ohjelmasta saadun rahoituksen turvin. Resurssimme ovat rajalliset, joten kampanjamme viestiä ja materiaalia saa vapaasti levittää eteenpäin.

Tälle sivulle olemme koonneet Uskalla-kampanjaan liittyviä uutisia, videoita, äänileikkeitä, kommentteja ja kannanottoja. Lista on kattava, muttei täydellinen. Täydennämme sitä edelleen mahdollisuuksien mukaan.

: : :

<!– @page { margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } A:link { color: #0000ff; so-language: zxx } –>

Tiistai 15.9.2009

- Kansanedustaja Susanna Huovinen (sd) blogissaan demari.fi:ssä
Suvaitsevaisuutta tarvitaan kaikkialla
http://blogit.demari.fi/susannahuovinen/2009/09/15/suvaitsevaisuutta-tarvitaan-kaikkialla/

Perjantai 11.9.2009

- Aamulehti, sivu 7, lyhyesti
Presidentti suojelee Uskalla-kampanjaa

- Kainuun Sanomat, sivu 3
Presidentti suojelee Uskalla-kampanjaa

- YLE Nyheter
Seta kritiserar idrottsverkets tröghet
http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=167130

Torstai 10.9.2009

- MTV3
Presidentti Halonen kohua herättäneen kampanjan suojelijaksi
http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/arkistot/muutlajit/2009/09/951223

- YLE, Helsinki:
Uskalla-julisteet vihdoin seinille Helsingissäkin
http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2009/09/uskalla-julisteet_vihdoin_seinille_helsingissakin_993866.html

- Iltalehti
Presidentti suojelee homofobian vastaista Uskalla-kampanjaa
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009091010226700_uu.shtml

- Ilta-Sanomat
Presidentti Halonen suojelee Uskalla-kampanjaa
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1728901

- Kansan Uutiset
Presidentti Uskalla-kampanjan suojelijaksi
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/1983882.html

- Maaseudun Tulevaisuus
Presidentti suojelee Uskalla-kampanjaa
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/online_uutiset/37/fi_FI/presidentti_suojelee_uskallakampanjaa/

- Keskisuomalainen
Halonen tukee homofobian vastaista kampanjaa
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/halonen-tukee-homofobian-vastaista-kampanjaa/481974

- Lapin Kansa
Presidentti suojelee Uskalla-kampanjaa
http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194625705657/artikkeli/presidentti+suojelee+uskalla-kampanjaa.html

- Kaleva
Presidentti suojelee Uskalla-kampanjaa
http://www.kaleva.fi/plus/juttu813380_page0.htm

- Ranneliike
Uskalla-kampanja Helsingissä: julisteita seinille, presidentti suojelijaksi
http://ranneliike.net/teema/uskalla-kampanja_helsingissa_julisteita_seinille_presidentti_suojelijaksi?cid=2&aid=2534

- Radio Suomi, Ylen Aikainen klo 14.30
Uskalla-kampanjan Saara Airas haastattelussa Helsingin liikuntapaikkojen julistekiinnityksiin liittyen.

Perjantai 4.9.2009

- Hufvudstadsbladet, s. 13, Debatt
Vågar Idrottsverket med Våga-kampanjen? / Anders Huldén

Sunnuntai 30.8.2009

- Keski-Uusimaa
Homous on urheilussa tabu
http://web1.keski-uusimaa.fi/Uutiset/Arkisto/2009/08/30/Homous-on-urheilussa-tabu

Lauantai 29.8.2009

- Kaiken maailman ajatuksia. Susanna Hietasen blogi Hämeen Sanomissa:
Uskalla-kampanja tarttuu hyvään aiheeseen…
http://susannahietanen.blogit.hameensanomat.fi/2009/08/29/uskalla/

- Vantaan kaupunginvaltuutettu Mika Niikon (ps) Messu-blogi Uusisuomi.fi:ssä:
Homofobiakampanjointiin oltava vanhempien lupa
http://mikaniikko.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/29/homofobiakampanjointiin-oltava-vanhempien-lupa/

Perjantai 21.8.2009

- City-lehti, s. 2, Kuuma lista – Mistä kaupunki puhuu?
Homot urheilussa

Keskiviikko 19.8.2009

- Helsingin Uutiset, s. 4
Liikuntavirasto mukaan Uskalla-kampanjaan

- Vantaan Sanomat, s. 10, Netissä porisee -keskustelukooste
Jämähtäneitä asenteita voidaan muutta tälläkin tavalla

- Uutispäivä Demari, kolumni
Homofobiaa / Marja Luumi
http://www.demari.fi/content/view/6744/320/

Tiistai 18.8.2009

- Länsiväylä
Siisti kampanjajuliste sai liikuntatoimen pyörtämään päätöksensä
http://www.lansivayla.fi/Uutiset/Jutut/Paauutiset/Siisti-kampanjajuliste-sai-liikuntatoimen-pyortamaan-paatoksensa

Maanantai 17.8.2009

- Helsingin Sanomat, International edition
Helsinki and Espoo to join campaign against homophobia
http://www.hs.fi/english/article/Helsinki+and+Espoo+to+join+campaign+against+homophobia/1135248550473

Sunnuntai 16.8.2009

- Aamulehti, Asiat-liite, sivu 4
Heitä hetero voltti!
Viikon erikoinen, Homokampanjaa ei kaivattu kentän laidalle.

- Savon Sanomat, pääkirjoitus
Ensimmäinen mahdollisuus / Mauri Liukkonen
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/ensimm%C3%A4inen-mahdollisuus/474230

- Espoolainen kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr) blogissaan
Tasa-arvon kilpakenttä
http://www.kasvi.org/index.php?id=8431

- Espoolainen kaupunginvaltuutettu Jouni J Särkijärvi (kok) blogissaan Uusisuomi.fi:ssä
Pitäisi uskaltaa enemmän
http://sarkijarvi.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/16/pitaisi-uskaltaa-enemman/

Lauantai 15.8.2009

- Keskisuomalainen, kolumni
Seksiä joka lajissa / Anita Kärki
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/seksi%C3%A4-joka-lajissa/473923

- Vantaan Sanomat, s. 4
Vantaa näytti vihreää valoa homofobian vastaiselle julistekampanjalle

- Länsiväylä
Espoo ja Helsinki torjuivat homofobian vastaisen kampanjan
Espoon vihreät vaativat päätöksen pyörtämistä

- Helsingin Sanomat, Kaupunki
Helsinki ja Espoo mukaan homofobian vastaiseen kampanjaan

- Helsingin Sanomat, Mielipide
Pyydän anteeksi olemassaoloani / Katuvainen

- Hufvudstadsbladet
Helsingfors, Esbo mot homofobi

- Hufvudstadsbladet, Debatt
Homofobi inom idrott kostar / Jeanette Östman

- Raimo Myöhänen blogissaan Uusisuomi.fi:ssä
Homojen elokuun kihlaus
http://roskanpoimija.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/15/elokuun-kihlaus/

Perjantai 14.8.2009 | Uutisia painetuissa lehdissä

- Helsingin Sanomat, Kaupunki
Espoo ja Helsinki saavat pyyhkeitä julistepäätöksestään

- Aamulehti
Espoo ja Helsinki saavat pyyhkeitä julistepäätöksistään

- Metro
Julistepäätöksiä paheksuttiin

- Suomenmaa
Espoo ja Helsinki saavat toruja julistepäätöksistään

- Uutispäivä Demari
Heta Välimäki tukee Uskalla-kampanjaa

- Helsingin Sanomat, Mielipide
Homojen asian ajaminen ei kuulu liikuntatoimelle / Markku Vuorinen
Uskalla-kampanja puheeksi lautakunnassa / Markku Toivonen

- Ilta-Sanomat, Lukijat
Suomen urheilussa homofobiaa?

Perjantai 14.8.2009 | Pääkirjoitus

- Åbo Underrättelser
Höjden av feghet
http://www.abounderrattelser.fi/au/2046486.php

Perjantai 14.8.2009 | Uutisia verkossa

- HS.fi
Helsinki ja Espoo lähtivät mukaan homofobian vastaiseen kampanjaan
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki+ja+Espoo+l%C3%A4htiv%C3%A4t+mukaan+homofobian+vastaiseen+kampanjaan/1135248491113

- Nelonen
Helsinki ja Espoo sittenkin mukaan Uskalla-kampanjaan
http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=63323

- YLE Nyheter
Hfors och Esbo går med i Våga-kampanjen
http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=164932

- YLE
Helsinki ja Espoo sittenkin mukaan Uskalla-kampanjaan

http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2009/08/helsinki_ja_espoo_sittenkin_mukaan_uskalla-kampanjaan_929436.html

- YLE
Helsinki and Espoo Say Yes to Sexual Minority Campaign, After All
http://yle.fi/uutiset/news/2009/08/helsinki_and_espoo_say_yes_to_sexual_minority_campaign_after_all_930354.html

- Turun Sanomat
Helsinki ja Espoo sittenkin mukaan Uskalla-kampanjaan
http://www.ts.fi/online/kotimaa/67536.html

- Kuntalehti
Helsinki ja Espoo mukaan Uskalla-kampanjaan
http://www.kuntalehti.fi/?sc=3034&sa=101214

- Kaleva
Helsinki ja Espoo sittenkin mukaan Uskalla-kampanjaan
http://www.kaleva.fi/plus/Helsinki%2Dhyv%E4ksyi%2Dsittenkin%2Dhomofobia%2Djulisteet/809223

- Verkkouutiset
Helsinki hyväksyi sittenkin homofobian vastaiset julisteet
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=9694:helsinki-hyvaeksyi-sittenkin-homofobian-vastaiset-julisteet-&catid=29:kotimaa&Itemid=4

- Karjalainen
Homofobian vastaiset julisteet hyväksyttiin
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_Kotimaa/helsinki_hyv%C3%A4ksyi_sittenkin_homofobian_vastaiset_julisteet_5491017.html

- Ilta-Sanomat
Helsinki hyväksyi sittenkin homofobian vastaiset julisteet
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1719904

- Iltalehti
Homofobian vastaiset julisteet kelpasivat sittenkin Helsingille ja Espoolle
http://www.iltalehti.fi/helsinki/2009081410082195_hi.shtml

- Vartti
Helsinki taipui homofobia-kampanjaan, Espoo peesasi
http://www.vartti.fi/artikkeli/d00f59bf-c044-4f31-8e6b-0a516b2d7483

- Ranneliike.net
Helsingin ja Espoon liikuntavirastot mukaan Uskalla-kampanjaan
http://ranneliike.net/teema/helsingin_ja_espoon_liikuntavirastot_mukaan_uskalla-kampanjaan?srt=2&cid=2&aid=2439

- Ranneliike.net
Lisää tukea Uskalla-kampanjalle
http://ranneliike.net/teema/lisaa_tukea_uskalla-kampanjalle?srt=2&cid=2&aid=2437

- Helsingin kaupungin liikuntavirasto, tiedote
Liikuntavirasto mukaan Uskalla.fi kampanjaan
http://www.hel.fi/wps/portal/Liikuntavirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/liv/fi/Usein+kysytty_/Uutiset/14.08.09+Liikuntavirasto+mukaan+Uskalla.fi+kampanjaan

Torstai 13.8.2009 | Uutisia painetuissa lehdissä

- Helsingin Sanomat, Kaupunki
Helsinki ja Espoo tyrmäsivät homofobian vastaisen kampanjan

- Metro
Helsinki ja Espoo sanoivat ei homofobia-kampanjalle
Nuoren urheiluinto voi tyssätä homotteluun

- Keskisuomalainen
Homottelu voi ajaa lupauksen kentältä
Helsinki ja Espoo sanoivat ei homofobia-kampanjalle
Hekin tulivat ulos kaapista

- Kansan Uutiset
Homofobia-kampanjaa vastustetaan liikuntatoimissa

- Hufvudstadsbladet
Idrottare i kamp mot homofobi

- Aamulehti
Helsinki ja Espoo sanoivat ei homofobiajulisteille
Homofoobikko on reppana

- Ilkka
Homottelu voi ajaa lupaavan urheilijanuoren kentältä kotiin
Helsinki sanoi ei homofobia-kampanjajulisteille
Hekin urheilivat ulos kaapista

- Lapin Kansa
Homottelu voi ajaa lupaavan urheilijanuoren kentältä kotiin
Hekin urheilivat ulos kaapista

- Karjalainen
Homottelu voi viedä nuoren urheiluhalut
Helsinki ja Espoo sanoivat ei
Huippu-urheilijat, Ulos kaapista

Torstai 13.8.2009 | Uutisia televisiossa

- Yle Tv-Nytt kl. 22.30
Loppupuolella n. 08:00->
http://arenan.yle.fi/video/357615

Torstai 13.8.2009 | Uutisia verkossa

- HS.fi
Homofobian vastainen kampanja saa maalivahti Korpelan tuen
http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Homofobian+vastainen+kampanja+saa+maalivahti+Korpelan+tuen/1135248472423

- Verkkouutiset.fi
Wallin kehottaa urheilumaailmaa suvaitsemaan seksuaalivähemmistöjä
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=9644:wallin-kehottaa-urheilumaailmaa-suvaitsemaan-seksuaalivaehemmistoejae&catid=1:politiikka&Itemid=23

- Vihreä Lanka.fi
Homofobia uhkaa brittien futismenestystä
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/homofobia-uhkaa-brittien-futismenestysta

- YLE Helsinki
Uskalla-kampanja kerää kannatusta
http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2009/08/uskalla-kampanja_keraa_kannatusta_927004.html

- HS.fi
Ministeri Wallin haluaa levittää homofobian vastaista sanomaa
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ministeri+Wallin+haluaa+levitt%C3%A4%C3%A4+homofobian+vastaista+sanomaa/1135248460670?ref=rss

- YLE Nyheter
Wallin uppmanar idrottare till tolerans
http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=164841

- YLE Uutiset
Wallin patistaa urheilumaailmaa suvaitsevaisuuteen
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/08/wallin_patistaa_urheilumaailmaa_suvaitsevaisuuteen_926537.html

- MTV3
Wallin rohkaisee urheiluväkeä osallistumaan homo-kampanjaan
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/08/931916

- Vartti.fi
Espoon vihreät vaatii homofobian vastaisia julisteita esille
http://www.vartti.fi/artikkeli/d8a31ed6-aec2-407b-8e14-6703dad502bf

- Uusi Suomi.fi
Kokoomusvaltuutettu: ”Seksuaalivähemmistöt yritetään vaientaa”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68688-kokoomusvaltuutettu-%E2%80%9Dseksuaalivahemmistot-yritetaan-vaientaa%E2%80%9D

- YLE Extrem
Wallin vill ha mer toleranta idrottsföreningar
http://www.yle.fi/extrem/news/parad_artikel.php?id=25257#news

- Kansan Uutiset
Homofobia-kampanjaa vastustetaan liikuntatoimissa
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/1955956.html

- Ranneliike.net
Wallin patistaa urheilumaailmaa suvaitsevammaksi
http://ranneliike.net/teema/wallin_patistaa_urheilumaailmaa_suvaitsevammaksi?srt=2&cid=2&aid=2434&kaikki=2

Torstai 13.8.2009 | Kannanottoja

- Voima, Fifi, Aija Salon kolumni
Ylpeitä kyyneleitä & kansallisuushäpeää
http://fifi.voima.fi/blogikirjoitus/Ylpeit%C3%A4-kyyneleit%C3%A4-kansallisuush%C3%A4pe%C3%A4%C3%A4/479

- Espoon Vihreät
Liikuntatoimen uskallettava kertoa homofobiasta
http://www.espoonvihreat.fi/esvi/?q=node/643

- HS.fi Blogit
Homofobia jyrää Englannin kentillä
http://blogit.hs.fi/sundqvist/?p=8

- Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY)
HYY: Pelkääkö Helsinki homoja?
http://www.hyy.helsinki.fi/suomi/3/news/663/

- Opetusministeriö, tiedote
Wallin: Opetusministeriö kehottaa urheilumaailmaa suvaitsevaisuuteen seksuaalivähemmistöjä kohtaan
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2009/08/suvaitsevaisuus.html?lang=fi

- Undervisningsministeriet, tiedote
Wallin: Undervisningsministeriet uppmanar idrottsvärlden till tolerans mot sexuella minoriteter
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2009/08/suvaitsevaisuus.html?lang=sv

- Helsingin kaupunginvaltuutettu Laura Rissanen (kok) blogissaan Uusisuomi.fi:ssä
Uskalla olla oma itsesi
http://laurarissanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/13/uskalla-olla-oma-itsesi/

Keskiviikko 12.8.2009 | Uutisia televisiossa

- YLE Uudenmaan uutiset klo 19.00
Pääaihe
http://areena.yle.fi/video/355431

- YLE Uutiset – Tv-uutiset ja sää klo 20.30 – Pääuutiset
Alkuesittely + aika n. 15:35-17:50
http://areena.yle.fi/video/355612

- YLE Uutiset – 20.30 ja 21.50: Uutisjuttu
Seksuaalivähemmistöistä ei edelleenkään puhuta urheilumaailmassa
http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/2539160.asx?bitrate=10000000

- YLE A-tuubi: Uskalla.fi – Yhdenvertaisuus urheiluun
http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-1004048


Keskiviikko 12.8.2009 | Uutisia radiossa

- YLE X3M, Nyheter kl. 12.00
Heti alussa
http://areena.yle.fi/audio/354806

- YLE X3M-Nyheter kl. 14.00
Heti alussa
http://areena.yle.fi/audio/354993

- Ranneliike.net klo 14.39
Tiedotustilaisuuden alkupuheenvuorot
http://ranneliike.net/teema/uskalla-kampanja_yksi_urheilija_tukee_kampanjaa?cid=2&aid=2421

- YLE Radiouutiset klo 16.00
Aika äänitteellä n. 11:12-13:30
http://areena.yle.fi/audio/355202

- YLE Vega Mellannyland kl. 16.00
Vega Mellannyland: Uskalla fick nej i Hfors och Esbo
http://areena.yle.fi/audio/355210

- YLE Vega Aktuellt kl. 17.00
Alkuesittely + aika: 42:00-48:00
http://areena.yle.fi/audio/355262

Keskiviikko 12.8.2009 | Uutisia verkossa

- STT
Homottelu voi ajaa lupaavan urheilijanuoren kentältä kotiin
Helsinki ja Espoo sanoivat ei homofobia-kampanjajulisteille
Hekin urheilivat ulos kaapista

- YLE News
Sports Facilities Say No to Sexual Minority Campaign
http://yle.fi/uutiset/news/2009/08/sports_facilities_say_no_to_sexual_minority_campaign_923379.html

- YLE Nyheter
Kampanj mot homofobi stöter på patrull
http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=164724

- HBL
Idrottare i kamp mot homofobi
http://www.hbl.fi/text/sport/2009/8/12/d30784.php

- Verkkouutiset
Helsinki ja Espoo eivät huoli homofobian vastaisia julisteita
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=9521:helsinki-ei-huoli-homofobian-vastaisia-julisteita-liikuntapaikoille&catid=2:kotimaa&Itemid=4

- Vartti.fi
Homofobian vastaisia julisteita ei huolittu liikuntapaikoille
http://www.vartti.fi/artikkeli/2479409d-02c8-4f1d-81ab-391b895c1e25

- Ranneliike.net
Uskalla-kampanja: yksi urheilija tukee kampanjaa
http://ranneliike.net/teema/uskalla-kampanja_yksi_urheilija_tukee_kampanjaa?cid=2&aid=2421

- YLE, Uutiset ja Alueelliset uutiset
Helsinki ja Espoo laittoivat Uskalla-kampanjan boikottiin
http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2009/08/helsinki_ja_espoo_laittoivat_uskalla-kampanjan_boikottiin_922726.html

- Kampanja.net
Homofobian vastainen kampanja tyrmättiin Espoossa ja Helsingissä
http://www.kampanja.net/index.php?option=com_content&view=article&id=1624:homofobian-vastainen-kampanja-tyrmaettiin-espoossa-ja-helsingissae&catid=27:mainonta&Itemid=52

- HS.fi
Homofobian vastainen kampanja ei kelvannut Helsingin ja Espoon liikuntavirastoille
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Homofobian+vastainen+kampanja+ei+kelvannut+Helsingin+ja+Espoon+liikuntavirastoille/1135248418563

- Markkinointi&Mainonta
Homokin voi heittää voltin
http://www.marmai.fi/uutiset/article316334.ece?s=r&wtm=Markkinointi_Mainonta/-12082009

- Karjalainen
Espoo sanoi ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_Kotimaa/espoo_sanoi_ei_homofobiakampanjajulisteille_5484048.html

- Iltalehti
Helsinki ja Espoo teilasivat syrjinnänvastaisen kampanjan
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2009081210066700_ur.shtml

- HBL
KAMPANJ: Helsingfors och Esbo ratar affischer
http://www.hbl.fi/text/helsingfors/2009/8/12/w30758.php

- Kuntalehti
Helsinki ja Espoo kieltäytyivät homofobia-kampanjasta
http://www.kuntalehti.fi/?sc=3034&sa=101161

- Aamulehti
Helsinki ja Espoo: Ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/152248.shtml

- Helsingin Uutiset
Helsingin liikuntatoimi eväsi seksuaalivähemmistöjen julistekampanjan
http://www.helsinginuutiset.fi/Uutiset/Jutut/Helsingin-liikuntatoimi-evasi-seksuaalivahemmistojen-julistekampanjan

- Vantaan Sanomat
Seksuaalivähemmistöjen julistekampanja haastaa urheilijat
http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Jutut/Paauutiset/Seksuaalivahemmistojen-julistekampanja-haastaa-urheilijat

- Vihreä Lanka
“Urheilu on varsinainen heterolinnake”
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/ville-ylikahri-puolustaa-homofobian-vastaista-kampanjaa

- Nelonen
Homofobia-kampanjajulisteet eivät kelvanneet Espooseen
http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=63323

- Vasabladet
Esbo och Vanda ratar affischer mot homofobi
http://www.vasabladet.fi/story.aspx?linkID=80397&storyID=46349

- Verkkoapila
Seksuaalivähemmistöistä vaietaan urheilussa
http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/4978.html?view=tpn
Helsinki ja Espoo sanoivat ei Homofobia-julisteille
http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/4985.html

- YLE, Extrem
Helsingfors och Esbo sa nej till kampanj mot homofobi
http://www.yle.fi/extrem/news/parad_artikel.php?id=25239

- MTV3
Urheiluhomot kaapista ulos
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/08/931294
Espoo ja Helsinki sanoivat ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/08/931102

- Kaleva
Homottelu voi ajaa lupaavan urheilijanuoren kentältä kotiin
http://www.kaleva.fi/plus/juttu808927_page0.htm
Helsinki ja Espoo sanoivat ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.kaleva.fi/plus/juttu808929_page0.htm

- Länsi-Savo
Homottelu voi ajaa lupaavan urheilijanuoren kentältä
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/homottelu_voi_ajaa_lupaavan_urheilijanuoren_kent%C3%A4lt%C3%A4_9402190.html

- Peppar.fi
”Ingen bökampanj i Hfors idrottshallar”
http://www.peppar.fi/article/_Ingen_bogkampanj_i_Hfors_idrottshallar_

- Turun Sanomat
Homofobia-kampanjajulisteet eivät kelvanneet Espooseen
http://www.ts.fi/online/kotimaa/66978.html

Keskiviikko 12.8.2009 | Kannanotto

- Helsingin kaupunginvaltuutettu Ville Ylikahri (vihr) blogissaan:
Antaa kaikkien liikkua tavallaan!
http://www.villeylikahri.fi/?p=318

Maanantai 10.8.2009

- YLE TV1
Keskustelu Aamu-tv:ssä
Koostelähetys Tänään otsikoissa, kampanjasta osuus loppupuolella
http://areena.yle.fi/video/351156

Keskiviikko 5.8.2009

- Ranneliike.net
Tulossa: Uskalla-kampanja homofobiaa vastaan
http://ranneliike.net/teema/tulossa_uskalla-kampanja_homofobiaa_vastaan?srt=0&cid=2&aid=2404

Torstai 13.8.2009

Verkkojuttuja

- YLE Helsinki
Uskalla-kampanja kerää kannatusta
http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2009/08/uskalla-kampanja_keraa_kannatusta_927004.html

- HS.fi
Ministeri Wallin haluaa levittää homofobian vastaista sanomaa
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ministeri+Wallin+haluaa+levitt%C3%A4%C3%A4+homofobian+vastaista+sanomaa/1135248460670?ref=rss

- YLE Nyheter
Wallin uppmanar idrottare till tolerans
http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=164841

- YLE Uutiset
Wallin patistaa urheilumaailmaa suvaitsevaisuuteen
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/08/wallin_patistaa_urheilumaailmaa_suvaitsevaisuuteen_926537.html

- Mtv3.fi
Wallin rohkaisee urheiluväkeä osallistumaan homo-kampanjaan
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/08/931916

- Vartti.fi
Espoon vihreät vaatii homofobian vastaisia julisteita esille
http://www.vartti.fi/artikkeli/d8a31ed6-aec2-407b-8e14-6703dad502bf

- Uusi Suomi.fi
Kokoomusvaltuutettu: ”Seksuaalivähemmistöt yritetään vaientaa”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68688-kokoomusvaltuutettu-%E2%80%9Dseksuaalivahemmistot-yritetaan-vaientaa%E2%80%9D

- Yle Extrem
Wallin vill ha mer toleranta idrottsföreningar
http://www.yle.fi/extrem/news/parad_artikel.php?id=25257#news

- Kansan Uutiset.fi
Homofobia-kampanjaa vastustetaan liikuntatoimissa
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/1955956.html

Kannanottoja

- HYY (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta)
Kommentti: Pelkääkö Helsinki homoja?
http://www.hyy.helsinki.fi/suomi/3/news/663/

- Opetusministeriö
Wallin: Opetusministeriö kehottaa urheilumaailmaa suvaitsevaisuuteen seksuaalivähemmistöjä kohtaan
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2009/08/suvaitsevaisuus.html?lang=fi

- Undervisningsministeriet
Wallin: Undervisningsministeriet uppmanar idrottsvärlden till tolerans mot sexuella minoriteter
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2009/08/suvaitsevaisuus.html?lang=sv

- Laura Rissanen
Uskalla olla oma itsesi
http://laurarissanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/13/uskalla-olla-oma-itsesi/

Keskiviikko 12.8.2009

Videojuttuja

- YLE Uudenmaan uutiset klo 19.00
Pääaihe
http://areena.yle.fi/video/355431

- YLE Uutiset – Tv-uutiset ja sää klo 20.30 – Pääuutiset
Alkuesittely + aika n. 15:35-17:50
http://areena.yle.fi/video/355612

- YLE Uutiset – 20.30 ja 21.50: Uutisjuttu
Seksuaalivähemmistöistä ei edelleenkään puhuta urheilumaailmassa
http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/2539160.asx?bitrate=10000000

- YLE A-tuubi: Uskalla.fi – Yhdenvertaisuus urheiluun
http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-1004048

Radiojuttuja

- YLE X3M, Nyheter kl. 12.00
Heti alussa
http://areena.yle.fi/audio/354806

- YLE X3M-Nyheter kl. 14.00
Heti alussa
http://areena.yle.fi/audio/354993

- Ranneliike.net klo 14.39
Tiedotustilaisuuden alkupuheenvuorot
http://ranneliike.net/teema/uskalla-kampanja_yksi_urheilija_tukee_kampanjaa?cid=2&aid=2421

- YLE Radiouutiset klo 16.00
Aika äänitteellä n. 11:12-13:30
http://areena.yle.fi/audio/355202

- YLE Vega Mellannyland kl. 16.00
Vega Mellannyland: Uskalla fick nej i Hfors och Esbo
http://areena.yle.fi/audio/355210

- YLE Vega Aktuellt kl. 17.00
Alkuesittely + aika: 42:00-48:00
http://areena.yle.fi/audio/355262

Verkkojuttuja

- HBL.fi
Idrottare i kamp mot homofobi
http://www.hbl.fi/text/sport/2009/8/12/d30784.php

- Verkkouutiset
Helsinki ja Espoo eivät huoli homofobian vastaisia julisteita
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=9521:helsinki-ei-huoli-homofobian-vastaisia-julisteita-liikuntapaikoille&catid=2:kotimaa&Itemid=4

- Vartti.fi
Homofobian vastaisia julisteita ei huolittu liikuntapaikoille
http://www.vartti.fi/artikkeli/2479409d-02c8-4f1d-81ab-391b895c1e25

- Ranneliike.net
Uskalla-kampanja: yksi urheilija tukee kampanjaa
http://ranneliike.net/teema/uskalla-kampanja_yksi_urheilija_tukee_kampanjaa?cid=2&aid=2421

- YLE.fi / Uutiset ja Alueelliset uutiset
Helsinki ja Espoo laittoivat Uskalla-kampanjan boikottiin
http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2009/08/helsinki_ja_espoo_laittoivat_uskalla-kampanjan_boikottiin_922726.html

- Kampanja.net
Homofobian vastainen kampanja tyrmättiin Espoossa ja Helsingissä
http://www.kampanja.net/index.php?option=com_content&view=article&id=1624:homofobian-vastainen-kampanja-tyrmaettiin-espoossa-ja-helsingissae&catid=27:mainonta&Itemid=52

- HS.fi
Homofobian vastainen kampanja ei kelvannut Helsingin ja Espoon liikuntavirastoille
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Homofobian+vastainen+kampanja+ei+kelvannut+Helsingin+ja+Espoon+liikuntavirastoille/1135248418563?ref=rss

- Markkinointi&Mainonta (M&M)
Homokin voi heittää Voltin
http://www.marmai.fi/uutiset/article316334.ece?s=r&wtm=Markkinointi_Mainonta/-12082009

- Karjalainen.fi
Espoo sanoi ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_Kotimaa/espoo_sanoi_ei_homofobiakampanjajulisteille_5484048.html

- Iltalehti.fi
Helsinki ja Espoo teilasivat syrjinnänvastaisen kampanjan
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2009081210066700_ur.shtml

- HBL.fi
KAMPANJ: Helsingfors och Esbo ratar affischer
http://www.hbl.fi/text/helsingfors/2009/8/12/w30758.php

- Kuntalehti.fi
Helsinki ja Espoo kieltäytyivät homofobia-kampanjasta
http://www.kuntalehti.fi/?sc=3034&sa=101161

- Aamulehti.fi
Helsinki ja Espoo: Ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/152248.shtml

- Mtv3.fi
Espoo ja Helsinki sanoivat ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/08/931102

- Helsingin Uutiset
Helsingin liikuntatoimi eväsi seksuaalivähemmistöjen julistekampanjan
http://www.helsinginuutiset.fi/Uutiset/Jutut/Helsingin-liikuntatoimi-evasi-seksuaalivahemmistojen-julistekampanjan

- Vantaan Sanomat
Seksuaalivähemmistöjen julistekampanja haastaa urheilijat
http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Jutut/Paauutiset/Seksuaalivahemmistojen-julistekampanja-haastaa-urheilijat

- Vihreä Lanka
“Urheilu on varsinainen heterolinnake”
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/ville-ylikahri-puolustaa-homofobian-vastaista-kampanjaa

- Nelonen.fi
Homofobia-kampanjajulisteet eivät kelvanneet Espooseen
http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=63323

- Vasabladet.fi
Esbo och Vanda ratar affischer mot homofobi
http://www.vasabladet.fi/story.aspx?linkID=80397&storyID=46349

- Verkkoapila.fi
Seksuaalivähemmistöistä vaietaan urheilussa
http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/4978.html?view=tpn

- Yle.fi, Extrem
Helsingfors och Esbo sa nej till kampanj mot homofobi
http://www.yle.fi/extrem/news/parad_artikel.php?id=25239

- Mtv3.fi
“Urheiluhomot kaapista ulos”
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/08/931294
Espoo ja Helsinki sanoivat ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/08/931102

- STT/Sähkeuutiset
Urheilupiireissä homo- ja biseksuaalisuudesta vaietaan yhä visusti, väittää Uskalla-kampanja. Homoseksuaalisuutta pidetään edelleen epäurheilijamaisena.

- Kaleva.fi
Homottelu voi ajaa lupaavan urheilijanuoren kentältä kotiin
http://www.kaleva.fi/plus/juttu808927_page0.htm
Helsinki ja Espoo sanoivat ei homofobia-kampanjajulisteille
http://www.kaleva.fi/plus/juttu808929_page0.htm

Länsi-Savo.fi klo 17.59
Homottelu voi ajaa lupaavan urheilijanuoren kentältä
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/homottelu_voi_ajaa_lupaavan_urheilijanuoren_kent%C3%A4lt%C3%A4_9402190.html

Kannanottoja

- Ville Ylikahri
Antaa kaikkien liikkua tavallaan!
http://www.villeylikahri.fi/?p=318

Maanantai 10.8.2009

Videojuttu

- YLE Aamu-tv
Koostelähetys Tänään otsikoissa, kampanjasta osuus loppupuolella
http://areena.yle.fi/video/351156


Takaisin sivulle Ajankohtaista

Cimo.fi | EU:n nuorisotomintaohjelma Youth in Action SLU SETA

Kampanjaa on rahoitettu Euroopan komission tuella. Komissio ei vastaa kampanjan sisällöstä.